9. marraskuuta 2013

Pasticceria Di Maro & Kemiläinen

Vähän aikaa sitten (tai siltä se ainakin tuntuu) oli edellinen Ravintolapäivä - 18. elokuuta. Olin onnistunut aivan täysin unohtamaan ravintolapäivän ja näin ollen jäin paitsi ihanien erilaisten pop-up ravintoloiden ja kahviloiden tarjoamista herkuista. Olen joka ikinen kerta onnistunut unohtamaan ravintolapäivän, enkä todellakaan tiedä miten se on kerta toisensa jälkeen mahdollista. Muistan harmitelleeni asiaa ystävälleni Suville, johon olen tutustunut koulussa ja joka myös rakastaa leivontaa - aivan kuten itsekin. Siitä se idea sitten lähti... Päätimme perustaa oman pop-up herkkupisteemme!

Aloimmekin miettimään hiljalleen mikä meidän ideamme olisi, jonka ympärille voisimme alkaa rakentaa tapahtumaa, missä pisteemme sijaitsisi ja mitä herkkuja sinne loihtisimme. Nimen keksiminen vasta tuskallista olikin, mutta lopulta yllättävän helppoa, sillä Suvi oli selvästi tykästynyt vain ja ainoastaan tähän nimeen kaikista niistä lukuisista vaihtoehdoista, joita olimme kirjanneet ylös. Niinpä meistä tuli Pasticceria Di Maro & Kemiläinen.





Pasticceria on italiaa ja tarkoittaa konditoriaa. Tuotteemme eivät kuitenkaan ole italialaisia, joskin juureni sinne kantavat. Luvassa on mm. erilaisia cupcakeja, juustokakkuja, piiraita ja bostonkakkuja.

Muistan, kuinka tuskailimme, kun aikaa oli vielä aivan tolkuttoman paljon seuraavaan Ravintolapäivään. Tällä viikolla lopulta havahduimme, että aika on mennyt kuin hujauksessa ja Ravintolapäivään on enää vajaat kaksi viikkoa! Nyt kun kirjoitan tätä postausta, aikaa on vielä vähemmän. Oikeastaan ollaan jo lauantain puolella, joten tasan viikko! Aika menee niin nopeasti, että ihan hirvittää ja vähän alkaa jo jännittää, miten ehdimme koulun ohessa kaiken toteuttaa!

Meidät löytää myös Facebookista!

Lämpimästi tervetuloa lauantaina 16.11.2013 klo 11-> Helsingin Esplanadin puistoon maistelemaan ihania herkkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel