20. tammikuuta 2014

Sunnuntaipaisti

Viime kerrasta onkin hetki, kun olen (sunnuntai)paistia tehnyt. Puolisoni pitää tästä todella paljon ja mikäli tähän ruokaan päädymme, on se aina hänen toiveestaan. Ohje aina hieman muuttuu matkalla, sen mukaan mitä mausteita kaapissa sattuu olemaan tai kaupasta sattuu mukaan tarttumaan, mutta punaviini on marinadin pohjana ollut aina. Tuore rosmariini on ehdoton suosikkini ja sen käyttöä ei kannata pihtailla, jotta rosmariinin maku tarttuu kunnolla lihaan.

Paisti menossa uuniin.
liha:
1,5 kg naudan sisäpaistia

marinointiin:
2,5 dl punaviiniä
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl soijakastiketta
2 suurta sipulia
reilu nippu tuoretta rosmariini
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
 
pannulle:
voita
öljyä

Paisti otettu uunista.

Sekoita kulhossa punaviini, oliiviöljy, soijakastike, rouhittu suola sekä mustapippuri. Kuori ja silppua sipulit ja paloittele ne muutamaan osaan. Laita muutama rosmariininvarsi ja puolet sipuleista paistopussin pohjalle, lisää liha ja laita loput rosmariinit ja sipulit päälle. Kaada marinadi päälle, sulje pussi tiiviisti ja laita kulhoon, kulho jääkaappiin. Anna marinoitua vuorokauden. Käännä pussia pariin otteeseen marinoitumisen aikana.

Ota liha ulos jääkaapista muutama tunti ennen paistamista, jotta se kerkeää lämmetä.

Ennen uuniin laittoa, kuumenna pannulla rasva. Paista paistin pinnat kiinni pannulla ja laita liha vuokaan sipuleiden ja rosmariinien kera ja rouhi päälle vielä suolaa. Lisää 1 dl punaviini-marinadia vuokaan. Laita lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari. Paista lihaa 125'C uunissa, kunnes se on saavuttanut haluamasi kypsyyden. Huomioi, että liha kypsyy vielä paiston jälkeen. Kun olet ottanut paistin uunista, laita se vielä folioon vetäytymään tai kuten itse tällä kertaa tein, laitoin kannen padan päälle. Epähuomiossa otin paistin 65-asteisena uunista pois ja annoin hautua kannen alla vielä puolisen tuntia, jolloin lopputulos oli kypsä paisti. Jos haluat paistista punertavan, suosittelen ottamaan sen ulos uunista 55-60-asteisena. 1,5 kg paistilla menee kypsymiseen n. 1,5-2 tuntia.

Tarjoile esim. kermaperunoiden ja salaatin kanssa.

Paisti vetäytymässä kannen alla,
vaihtoehtoisesti kääri folioon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel