10. kesäkuuta 2015

Nepalilainen Kana


Tuntuu, että sitä tulee aina tehtyä samoja ruokia kotona, joten välillä tulee kyseltyä muilta, että "mitäs teillä syödään tällä viikolla?". Tällä kertaa satuin kysymään asiaa Jessicalta, joka luetteli muutamia ruokia, joista yksi oli nepalilainen kana. Kiinnostuin heti. "Ai, mitäs siihen nepalilaiseen kanaan tulee?" Jessica luetteli mitä raaka-aineita siihen laittaa ja muistutti ettei mausteissa saa säästellä.

Kaupassa muistui mieleen tuo kanaruoka. Aineksia en tietenkään enää muistanut kunnolla, mutta tuli siihen ainakin broileria, inkivääriä, garam masalaa ja turkkilaista jogurttia. En tiennyt käyttikö Jessica tuoretta vai kuivattua inkivääriä, mutta minä halusin ehdottomasti tuoretta. Ja sinänsä ihan sama, koska tämä ei sitten lopulta mennyt ihan Jessican reseptiikan mukaan. Ainakaan tomaattimurskaa ei tainnut Jessican nepalilaiseen kanaan tulla.

 Kotona alkoi vähän epäilyttää, että uppoaakohan ruoka puolisolle, kun hän ei hirveästi välitä intialaisesta tai nepalilaisesta ruoasta, mutta hyvää kuulemma oli. Ja omasta mielestä myös erinomaisen hyvää. Näin mausteinen ruoka ei tosin enää oikein sovi itselle, mutta tulipahan syötyä. Oli ilmeisesti imetettävän pikkumiehenkin mielestä aavistuksen liian mausteista. Mutta suosittelen!

 Nepalilainen kana

300 g broilerin fileesuikaleita
voita
4 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
1/2 tlk tomaattimurskaa (á 400g)
garam masala -mausteseosta
suolaa
n. 2-3 dl turkkilaista jogurttia

Paista broilerin fileesuikaleet voissa pannulla. Lisää kaksi raastettua valkosipulinkynttä sekä raastettua inkivääriä, garam masala -mausteseosta ja suolaa. Paistele ja maistele (lisäile inkivääriä sekä garam masalaa niin että mausteet maistuvat kunnolla). Lisää tomaattimurska ja hauduttele kasaan. Lisää kaksi raastettua valkosipulia sekä tarvittaessa inkivääriä, garm masalaa sekä suolaa. Ota liedeltä ja lisää turkkilainen jogurtti. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

Tarjoile riisin ja salaatin kera.
Ohjeesta riittää kahdelle.

ps. Jos jotakuta kiinnostaa, tomaattimurskassa suosin Muttia ja turkkilaisessa jogurtissa Lindahlsia eli "partaäijää".






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel