15. tammikuuta 2014

Gluteenittomat Hampurilaissämpylät

Leivoin sunnuntaina juuri ennen ruokailua sekä tavallisia vehnästä tehtyjä hampurilaissämpylöitä, että gluteenittomia hampurilaissänmpylöitä. Todellisuudessa olisin varmaankin voinut tehdä vain näitä gluteenittomia, sillä näistä tuli älyttömän hyviä ja olisivat varmasti maistuneet myös puolisolleni sekä veljelleni, joille tavalliset sämpylät tein.

Olen aika ylpeä itsestäni, että nämä onnistuivat. Katsoin oikeastaan vain psylliumin määrää Pehmeät Juustoiset Sämpylät reseptistä ja tein aika pitkälle muutoin näppituntumalla. Ennen uuniin laittoa lopputulos vaikutti kovin rasvaiselta, eikä siinä vaiheessa tietenkään rasvan määrää voinut enää vähentää. Olin aivan varma, että nyt menivät hampurilaissämpylät itseltäni ohi suun, mutta uunista ulos tullessaan nämä olivatkin onnistuneet niin maultaan kuin rakenteeltaankin todella hyvin. Jes! En vain nyt muista, että laitoinko 1 rkl vai 1 tl sokeria sämpylöihin, sillä muistin laittaneeni saman verran kuin tavallisiin hampurilaissämpylöihin, mutta olin kuitenkin kirjannut itselleni ylös 1 tl. Noh, täytyy tarkentaa ohjetta ensi kerralla kun näitä teen.


n. 1,5 dl vettä
5 rkl maitoa (käytin laktoositonta)
0,5 rkl psylliumia
1 tl sokeria
250 g (1/2 pss) Fin Mix -jauhoseosta
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
n. 2-3 rkl Flora Culinessea
(varmasti myös muut kasviöljyvalmisteet ovat ok,
tätä vain sattui olemaan jääkaapissa)

kananmuna voiteluun
seesaminsiemeniä koristeluun

Kuumenna vesi ja maito kattilassa kuumaksi (reippaasti yli kädenlämmön, ei kuitenkaan aivan kiehuvaksi!). Laita kuuma neste kulhoon, jossa aiot taikinan vaivata, ja seoita joukkoon psyllium. Anna turvota n. 5 min.

Seoita keskenään pari rkl jauhoja, sokeri sekä kuivahiiva ja lisää turvonneeseen psylliumnesteeseen, sekoita. Anna seistä pari minuuttia. Sekoita pieneen jauhomäärää suola ja lisää taikinaan, sekoita. Lisää lopuista jauhoista puolet pienissä erissä, samalla taikinaa vaivaten, lisää margariini ja sitten taas loput jauhot pienissä erissä. Anna koneen vaivata taikinaa n 8 min. - käsin kauemmin. Lisää jauhoja tarvittaessa. Muista kuitenkin, että gluteeniton taikina on rakenteeltaan erilainen kuin vehnäjauhoista tehty.

Anna turvota n. 45 min. Leivo tämän jälkeen jauhotetulla pöydällä sämpylöiksi. Laita valmiit sämpylät uunipellille, voitele munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Huomioi, että sämpylöiden on hyvä olla hieman littania, ennen uuniin laittoa, sillä ne kohoavat vielä uunissa. Paista uunin keskitasolla 200'C n. 20 min tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Ohjeesta tulee n. 4 kpl sämpylöitä. 

2 kommenttia:

  1. Hei, kiitos hyvästä ohjeesta! Huomasin vain pienen kirjoitusvirheen, "5 rkl matoa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi ja hyvä jos ohjeesta oli hyötyä! Toivottavasti et matoja laittanut kuitenkaan ;) Täytyykin korjata tuo heti. Heh heh. Kiitos huomautuksesta!

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel