15. tammikuuta 2014

Hampurilaissämpylät

Täytekakut ja hyydykekakut luonnistuvat itseltäni ilman minkäännäköisiä ohjeita, sämpylöihin ja pulliin tarvitsee aina vähän luntata jostain, niitä kun teen todella harvoin. Näitä hampurilaissämpylöitä varten googlettelin hetken ja löysin erilaisia ohjeita, joista sitten muokkasin itselleni mieleisen.

Onnistuivat muuten todella hyvin! Nästä tuli ihanan pehmeitä ja maultaan sekä koostumukseltaan erinomaisia. Sokeri antoi juuri sopivasti makeutta ja nämä mielestäni maistuivat ihan hampurilaissämpylöille. Ja kyllä, itsekin maistoin näitä, mutta oman hampurilaiseni tein kuitenkin gluteenittomaan hampurilaissämpylään, joka myös onnistui erinomaisesti.


1 dl vettä
3 rkl maitoa (käytin laktoositonta)
2 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 kananmuna
4-5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
n. 1,5 rkl Flora Culinessea
(varmasti myös muut kasviöljyvalmisteet ajavat
samaa asiaa, tätä vain sattui löytymään kotoa)

1 kananmuna
seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi ja maito kattilassa, hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi, ja kaada kulhoon. Sekoita 1 dl vehnäjauhoja, kuivahiiva ja sokeri keskenään. Sekoita jauhoseos vesi-maitoseoksen kanssa (esim. puuhaarukalla) ja anna turvota n. 5 min. Riko kananmunan rakenne esim. haarukalla lasissa. Sekoita suola ja 2 dl vehnäjauhoja keskenään ja lisää muna sekä jauhoseos osissa taikinanalkuun, samalla sekoittaen. Lisää rasva ja tämän jälkeen 1 dl jauhoja. Voit alkuun sekoittaa taikinaa puuhaarukalla ja kun taikina alkaa tuntua raskaalta, vaihda käsin tai yleiskoneella vaivaamiseen. Mikäli taikina tarttuu pahasti käsiin, lisää vielä jauhoja - älä kuitenkaan liikaa, ettei lopputulosesta tule liian kova. Vaivaa taikinaa n. 8 min. yleiskoneella, käsin reippaasti kauemmin. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä kulhossa kaksinkertaiseksi, n. 45 min. Lämmin vesihaude edistää kohoamista! Leivo sämpylöitä jauhoitetulla pöydällä, laita valmiit sämpylät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, voitele munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Huomioi että sämpylöiden on hyvä olla hieman lättäniä, sillä ne kohoavat vielä uunissa. Paista 200'C uunin keskitasolla n. 10 min. tai kunnes pinta on saanut hieman väriä ja sämpylän pohjaa koputtaessa kuuluu ääni. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa kahtia ennen tarjoilua.

Ohjeesta tulee n. 4 sämpylää.


2 kommenttia:

  1. Kokeiltu tämä resepti! Hyviä tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuli hyviä :) ! Tänään juuri kaupassa mietin, että pitäisiköhän huomenna syödä hamppareita... Voi kun olisi oma grilli, voisi grillata kaikkia herkkuja sinne hampparin väliin. Mmmmnam.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel