29. huhtikuuta 2014

Pancakes



 Äitini sekä pikkuveljeni ovat syntyneet peräkkäisinä päivinä huhtikuun lopulla. Juhlistamme yleensä heidän syntymäpäiviään näin ollen yhdellä kertaa ja tänä vuonna juhlapäivä oli su 27.4. Söimme perheen kesken äidilläni cantaloupemelonia sekä paria eri homejuustoa, salaattia, papuja sekä gluteenittoman filotaikinan sisään leivottua uunilohta. Kermaperunat olin edellisenä ilta tehnyt kotona valmiiksi ja ne veimme mennessämme.

Jälkiruoaksi päätimme tehdä pancakesejä. Kuivat aineet sekoitin valmiiksi kannelliseen muovikulhoon ja muita tarvittavia aineita mittasin oikeat määrät mukaan. Jääkaapista nappasin vielä lisukkeeksi laktoosittoman vispikerman, kirsikka- sekä vadelmahillot, vaahterasiirapin ja pöydältä otin vielä mukaan muutamat banaanit.

Pancakesit eivät itsessään ole makeita, joten mielestäni ne kaipaavat juurikin tuota vaahterasiirappia makeutta antamaan.



Pancakes

(40 kpl pienä)

6 dl gluteenittomia jauhoja
 (käytin Semperin Fin Mix'iä)
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
3 tl ruokasoodaa
1 rkl vaniljasokeria
(1 vaniljatangon siemenet)
4 kananmunaa
6 dl maitoa (käytin laktoositonta)
2 dl piimää (käytin laktoositonta)

Sekoita suuressa kulhossa kuiva-aneet keskenään. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet joukkoon. Erottele keltuaiset valkuaisista. Lisää keltuaiset kuiva-ainekulhoon yhdessä piimän sekä maidon kanssa ja vispaa tasaiseksi massaksi.
Vaahdota valkuaiset esim. sähkövatkaimella vaahdoksi ja lisää valkuaisvaahto varovasti nostellen taikinan sekaan.
Taikinan tulee olla paksuhkoa ja  letut tulee paistaa ilman rasvaa, jos mahdollista. Kun pintaan alkaa muodostua kuplia, on aika kääntää lettu. Huomaa, että letut kohoavat paistettaessa.

Tee letuista sen kokoisia kuin haluat, pienempiä tai suurempia, ja tarjoile esim. vaahterasiirapin ja banaanien kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel